default_mobilelogo



Sekä tehtävästä luopuva valtakunnansovittelija Minna Helle että hänen seuraajansa Vuokko Piekkala ovat nostattaneet niskavilloja ay-liikkeen puolella. Joku voisi väittää, että näin aina käy, kun naiset ovat asialla, mutta siitä tuskin kuitenkaan on kysymys.

Helle ”karkasi” kesken kauden teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajaksi ja sai peräänsä syytökset, että hän oli hankkinut kannuksia linnoittautumalla tulevan työnantajansa avaaman palkkalinjan taakse.

Piekkala puolestaan julisti jo ennen tehtävään ryhtymistään Ylessä, että hän jatkaa edeltäjänsä linjaa, joten häneltä on turha tulla ”kinuamaan” päänavausta korkeampia korotuksia. Hänen mukaansa on olemassa jokin Ruotsin mallia jäljittelevä ”Suomen malli”, jonka mukaan mennään, eikä hän näe mitään omituista siinä, että hän kertoo sen etukäteen.

Kumpikin oikoo mutkia melko rankasti, ja Piekkala näyttää ottaneen todesta Hesarin Juha Akkasen kolumnin 07.06.2018, ennen muuta sen otsikon Liittokierroksesta tulikin keskitettyjä kattavampi: Työmarkkinaviisautta Hesarin norsunluutornista). 

Tosiasiassa mitään Suomen mallia ei ole olemassakaan. Tällä kertaa räpellettin viime vuoden lokakuusta tämän vuoden maaliskuuhun, kuten Helle tuoreessa kirjassaan Järki ja omatunto kertoo. Koko ajan uusinnettiin epäluottamusta, kuten Kimmo Kevätsalo sanoo, ja myrkytettiin ilmapiiriä, kun lakonuhkia oli koko ajan sakeanaan. Ei tällaisesta olisikaan minkäänlaiseksi malliksi.

Seuraavasta kerrasta kellään ei ole mitään tietoa, ei myöskään siitä, millä tavoin ja millä kustannuksilla nuo lakon uhat torjuttiin tai millaisin suhmuroinnein ne muuten vältettiin. Kukaan ei pysty sopimuksia perkaamaan.

Akkasen kolumnikin osoittaa, kuinka pahasti ollaan jäljessä Ruotsista. Hän puhuu yleiskorotuksista, summittaisesta rahan jaosta, jotka ovat Ruotsissa jo jääneet historian hämärään.

Pahaenteistä on, että uusi sovittelija näyttää tässäkin seuraavan Akkasen mallia, kun hän puhuu prosenttikorotuksista. Hänen taustansa Kirkon työmarkkinalaitoksessa ei ehkä muutenkaan ole omiaan luomaan valmiuksia siihen, miten toimia ”rasvanahkaisten duunarien” ja heidän liittojensa kanssa.

Hän ei ehkä olisi antanut onnetonta lausuntoaan, jos hän olisi saanut saman koulutuksen, jonka työnantajaliiton neuvottelijat aikoinaan saivat Metalliliiton neuvottelijoilta: Ei pidä sanoa asioita ahteripuoli edellä. Tosin he käyttivät vähän kansanomaisempaa termiä, joka ei ehkä kuulu vakiosanastoon kirkollisissa sopimusneuvotteluissa.

”Puskeva pässi”

Ehkä Siperia opettaa, kuten se näyttää opettaneen edeltäjääkin. Helteen kirja tarjoaa omanaan niin täydellisesti toisenlaista tapaa toimia kuin se uraansa aloitteleva Journalistiliiton juristi, jonka kohtasin kaksi kertaa Hämeenlinnan käräjäoikeudessa ja Turun hovioikeudessa.

Tämän kokemuksen perusteella hän oli aivan omassa luokassaan ylimielisen ja pilkallisen esiintymisensä ”ansiosta” angry ay-listalla. Hänen edelleen sijoittuneilla Antti Rinteellä ja Timo Rädyllä oli muita ”meriittejä”. Rinteen fanaattisuudesta sai osansa myös yrittäjä, ja lisäksi hänen alaisensa huijasi Mikkelin käräjäoikeudessa sekä minua että oikeutta, varmasti esimiehensä tieten.

Timo Rädyn kakkossijan ratkaisi se täydellisen kylmä kyynisyys, jolla hän suhtautui yritykselle aiheutettuihin vahinkoihin: www.openfinland.net 25.06.2018: Angry ay –juristien top 10.

Itse kirja sisältää varteenotettaviakin ajatuksia, mutta vatvoo pitkälti samoja juttuja eri otsikoiden alla, eikä sisällä mitään varsinaisesti uutta, ja muutamat esimerkit on varmasti tarkoitettu lapsille. Keskeinen sisältö olisi mahtunut pariinkymmeneen sivuun.

Koko lailla paljon kertoo ystävysten kesken harjoitettu ajatusleikki. He pohtivat, mitä eläintä toinen muistuttaa. Helle sai rinnastuksen pässiin, ja perustelu oli selkeä: ”Koska olet tuollainen puskija".

Kuitenkin Helle suorastaan puhkuu kirjassaan, miten hän on kehittänyt itseään juuri kirjan kuvaamissa asioissa. Mikä onkaan siis ollut lähtötaso tuolloin oman arvioni aikaan? Silloin hän puski kuin todella vihainen pässi.

Kuvat eroavat niin paljon toisistaan, että joutuu aprikoimaan, onko se aitoa, vai onko esimerkiksi narsismilla osuutta asiaan. Siihen kirjan pyntätty kansikuva saattaisi antaa vihjettä. Kirjassa on hieman samoja piirteitä, kuin Hesarin pois potkitun päätoimittajan Mikael Pentikäisen johtajuuskirjassa, joka taas ei jätä sijaa arvailuille.