default_mobilelogo

Suomen Yrittäjien edeltäjä Suomen Yrittäjäin Keskusliitto SYKL oli 1980-luvun alussa saavuttanut ainutlaatuisen torjuntavoiton yrittäjiä sortavasta poliittisesta järjestelmästä.

Hallitus oli perääntynyt ns. työsuhdeturvalakiesityksen kaikkein rankimmista säännöksistä ja kohtuullistanut niitä. Se oli jopa saanut haltuunsa maassa henkisen yliotteen, mikä veti puoleensa professori- ja tohtoritason väkeä tarjoamaan palveluksiaan hieman samaan tapaan kuin tapahtui Lapualaisoopperan jälkeen demareissa.

Vasemmistohegemonia oli kuitenkin edelleen niin vahva, että tämä ei ollut sallittua. Kalevi Sorsa käynnisti vuoden 1983 vaalien jälkeen imperiumin vastaiskun vaatien porvaripuolueilta sitoutumista ankarampaan malliin, mihin nämä iloisin mielin suostuivatkin, hintana ministerin posteista. Ruotsalaiset saivat lisäksi tv:n ns. rannikkokanavan.

Keskustapuolue ja kokoomus miehittivät järjestön hallituksen niin luotettavilla politrukeilla, että sama ei enää pääse toistumaan. Helsingin raastuvanoikeudessa kerrottiin ”käsi kirjalla”, että pääministeri Sorsan sihteeri ilmoitti puhelimitse järjestön johdolle, että pääministeri ei tule käymän järjestön tilaisuuksissa, ”niin kauan kuin Parkkinen on siellä”.

Kukaan ei kysynyt, mitä vahinkoa siitä olisi tullut. Sen sijaan järjestön hallitus säikähti pahanpäiväisesti ja toimeenpani kurinpalautuksen, joka merkitsi käsieni sitomista ja eroa.

Sorsan ”käämit” paloivat ennen kaikkea OSuVa-lehden (osaavan suomalaisen vapautus, www.kauko-kustannus.fi) vuoksi, jota aloin järjestön johdon kanssa sovitulla tavalla julkaista, kun käytännön tason yhteistyön kehittäminen työpaikkatasolla ei kiinnostanut järjestön politisoitua hallitusta vähimmässäkään määrin.

Kun SYKL ja Pienteollisuuden Keskusliitto vuonna 1996 yhdistyivät Suomen Yrittäjiksi, poliittinen napanuora kävi entistä tiiviimmäksi. Toimitusjohtajaksi valitulla Jussi Järventauksella ei ollut kapasiteettia uuden linjan vetäjäksi. Sen sijaan järjestö otti hänen johdollaan suunnaksi ”kohti tupopöytää”, kohti menneisyyttä, piittaamatta niistä varoituksista, joita järjestö sai niin selkokielisesti kuin se suomen kielellä on mahdollista.

Tähän tuli kannustusta porvaripuolueilta, ennen kaikkea kepulta, joka näin halusi päästä kiertoteitse mukaan isojen poikien kanssa samaan pöytään.

Viimeinenkin pyrkimys omaehtoiseen aloitteellisuuteen sammui, kun puheenjohtaja Sauli Niinistö osti Järventauksen oikeusministerin pätkäsalkulla kokoomuksen ottopojaksi. Muutkin kuin Kyösti Kakkonen ovat kertoneet, kuinka Järventaukselle tehdyt esitykset toiminnan aktivoimiseksi kilpistyivät siihen, että on ”niin hyvät suhteet puolueisiin”.

Porvaripuolueet torppasivat kahta kautta mahdollisuuden siihen, että kansalaiset voisivat antaa parhaan mahdollisen panoksensa työelämään ja talouteen: ne nostivat työllistämisen kynnystä ja lisäsivät sääntökuormaa sekä ehkäisivät käytännön tason yhteistoiminnan kehittämisen.

On jo hukattu yli 30 vuotta

Ylen A-talkissa kevättalvella Seinäjoen yrittäjien puheenjohtaja Ossi Viljanen sanoi, että ”meidän on opittava johtamaan ihmisiä, eikä asioita”. Juuri tämä oli OSuVa-lehden tavoite. Siitä olisi alkanut myös paikallisen sopimisen harjoittelu.

Nyt aikaa on tuhlattu yli kolme vuosikymmentä. Lukuisat tilaisuudet, joissa yrittäjille tarjottiin mahdollisuutta ottaa etäisyyttä hallituksen hölmöilyyn ja tehdä avauksia fiksumpaan vaihtoehtoon, on menetetty. Se on korvaamaton vahinko yrittäjille ja Suomelle.

On helppo ymmärtää Paavo Väyrysen tuskaa, kun näkee, miten turmellaan se pohja, jota on ollut yhdessä toisten kanssa kovalla työllä luomassa. Jo paljon ennen Väyrystä havaitsin, että Juha Sipilällä ei ole kapasiteettia lunastaa kauniita Suomi kuntoon -puheitaan (www.openfinland.net 21.08.2014: Miksi pyörät eivät pyöri?).

Kun oli myös käynyt jo ilmi, että ”keskuskomitean” johdolla puheenjohtajaksi juntattava ”loistava” ehdokas Jyrki Mäkynen oli täysin pihalla, ryhdyin yhtä epätoivoiseen tekoon kuin Väyrynen ja yritin mukaan puheenjohtajakilpaan. Tuloksena oli yhtä tyrmäävä torjunta.

Rankkaa kohtalon ivaa oli se, että Mäkynen palkkasi kansainvälisen headhunterfirman löytönä Hesarista luottamuspulan vuoksi pois potkitun Mikael Pentikäisen, joka Hesarissa oli vahvasti tukemassa tupoja ja josta tiesin, että häntä yrittäjän asiat eivät hesarilaiseen tapaan kiinnosta vähimmässäkään määrin.

STT:n päätoimittajana hän ei edes henkilökohtaisesta kutsusta huolimatta lähettänyt toimittajaa tiedotustilaisuuteen, jossa luotettava todistaja oli paikalla kertomassa, miten Mauno Koivisto oli pääministerinä junailemassa Suomen törkeintä yrityskaatoa, Visen tuhoa.

Hyvät muistot Muisto Laineesta

Kauppalehti kertoi 19.04.2018 yrittäjäjärjestön yrittäjäristeilystä ja haastatteli mukana ollutta raumalaista telakkateollisuuden alihankkijafirman yrittäjänestoria Muisto Lainetta, joka sanoi, että ”on sairaalloista, jos joku yrittäjä haukkuu tätä nykyistä hallitusta, joka on tehnyt kaikkensa sen eteen, että yrittäjyyttä on edistetty”.

Minulla on hyvät muistot Muisto Laineesta jo 1970-luvulta alkaen, jolloin hän esimerkillisellä tavalla otti henkilöstön mukaan yrityksen johtamiseen. Hän oli pitkälti muita edellä. Nykyinen hallitus taas on tempoilevilla otteillaan lisännyt vastakkainasettelua ja vaikeuttanut Muisto Laineen johtamistavan edistymistä.

Mutta sellainenkin lainalaisuus näyttää toimivan, että mitä vahvemmin yrittäjä panostaa voimavarojaan yrityksen johtamiseen, sitä pahemmin hän on ulkona muun yhteiskunnan todellisuudesta. Juuri siksi hän hyväuskoisena on kiitollinen pienistäkin murusista, joita vallanpitäjien pöydältä tippuu.

Sellaisenkin lainalaisuuden Kauppalehden juttu osoittaa, että sitä mukaan kuin asiapuoli kevenee, showpuoli käy entistä hurjemmaksi.

Näiden tuhlaajapoikien jäljiltä on vaikea nähdä Suomen Yrittäjien toiminnassa vähäisintäkään valonsädettä.

Liite

AVOIN KIRJE PÄÄTOIMITTAJA MIKAEL PENTIKÄISELLE
STT

Arvoisa päätoimittaja,

sait henkilökohtaisena kirjeenäni kutsun STT:lle osallistua kirjani Laillinen murha 3. painoksen julkistamistilaisuuteen Seinäjoella 18.2.03. Kerroin kutsussa, että tilaisuuteen tulee henkilö, jolla on omakohtaista tietoa silloisen pääministerin Mauno Koiviston operoinnista Irakin suurlähetystön suhteen ilmajokelaisten VS-yhtiöiden kaadossa.

STT:n edustajaa ei ollut paikalla. Miksi ei ollut? Eikö asia ollut sen arvoinen, vai oliko tiedossa, ettei lähde ole luotettava?

Insinööri Juhani Suomisen kerrottua kokemuksensa syksyllä 1980 ei voinut jäädä epäselvyyttä, että hän tunsi asian ja kertoi sen totuudenmukaisesti. Työssäni satoja todistajankertomuksia oikeudessa kuulleena en juuri voinut kuvitella luotettavampaa.

Toimintatapani oli päinvastainen kuin STT:n Jari Räsäsen doping-jutussa ennen omaa päätoimittajakauttasi. Siinähän lähde on edelleenkin taruhenkilö, minä sen sijaan halusin tuoda hänet toimittajien itsensä testattavaksi. Kysyessäni näistä eräältä kertomuksen luotettavuutta tämä vastasi: timangia.

Oi maamme -kirjani sivulle 204 olen kirjannut pienen sitaatin journalistin eettisistä ohjeista. Niiden mukaan toimittajan työn lähtökohtana on ”kansalaisen oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta”.

Ei ollut perustetta epäillä tietojen oikeellisuutta, ja kun maan pääministeri on tietoisesti kaatamassa erinomaisesti toimivaa yritystä, ei voine olla epätietoisuutta myöskään tietojen olennaisuudesta. Moraaliselta kannalta tuollainen teko ei vanhene sen enempää kuin oikeakaan murha. Se ei siis ole ”menneen talven lumia”, kuten eräs kekseliäs kollegasi sanoi. Miksi siis STT ei ollut paikalla?

Tulee mieleen tilanne muutaman vuoden takaa, kun olit Etelä-Saimaan päätoimittajana ja RUK:n kurssitoverini Pentti Pylkkö kysyi saamastasi OSuVa-lehdestäni, oliko siinä jotakin, mikä ei pitänyt paikkaansa. Vastasit, että ei ollut, ”juuri noinhan asiat ovat”. Pylkön kysyttyä, miksi et sitten kirjoittanut asiasta vastasit hänen mukaansa: ”Siitä ei nyt vain kirjoiteta.” Miten se käy yksiin eettisten ohjeittesi kanssa? Oliko STT:n puuttumiselle infosta sama peruste?

Vaalikampanjani sivun mittaisen avausilmoituksen Ilkassa sen tekijä Martti Kirsitie oli otsikoinut seuraavasti: ”Pahinta ei ole edes epäoikeudenmukaisuus. Kaikkein pahinta on välinpitämättömyys.” Perusteluna oli, että ”vääryyden voi oikaista, mutta välinpitämättömyys tappaa”. Muutama päivä sitten silmiini osui Martin Luther Kingin sanomaksi pantu lähes samansisältöinen ajatus: ”Vaarallisia eivät ole pahat ihmiset, vaan hyvät, jotka ovat välinpitämättömiä epäoikeudenmukaisuuksien suhteen”.

Välinpitämättömyyden ytimenä on ihmisiä halveksiva kyynisyys, joka tutkimustenkin mukaan on sydänkuolemien suurimpia syyllisiä. Siksi se tappaa.

Vastatessasi Pylkön kysymykseen olit tietämäni mukaan muidenkin erityisen hyvien ihmisten seurassa tai sinne menossa.

Kun Sanoma Oy:n edustaja STT:n hallituksen puheenjohtajana Seppo Kievari palkkasi Sinut STT:hen, kerroit julkisuudessa pyrkimyksestäsi noudattaa matalaa profiilia. Sillä tarkoitit käsitykseni mukaan erityisesti Jari Räsäsen doping-juttua. Oliko tämä palkkauksen ehto? Ettei tulisi näyttöä operaation ilmeisen selvästä tarkoituksesta tuhota Esko Ahon poliittinen ura, koska hänen nähtiin olevan demarien ainoa varteenotettava uhka? Kuitenkin STT on myös omana aikanasi reagoinut käsittämättömän aggressiivisesti heti, kun Räsäsen juttu edes vilahtaa jossakin. Pyrkimystä matalaan profiiliin ei ole ollut havaittavissa.

Onko tällä mitään sisäistä loogista yhteyttä siihen, että STT:n edustajaa ei ole paikalla, kun on kysymys Mauno Koiviston päivänvaloa kestämättömistä operaatioista? Niitä tulee kyllä vielä runsaasti, sillä kuten 3. painoksen alkusanoissa siteeraan Nobel-kirjailijaa, jonka nimeä en valitettavasti saanut haraviini, kuten me savolaisetkin Pohjanmaalla sanomme: vaietuinkin asia nousee esiin, mutta silloin kuin se itse tahtoo.

Valikoimaa Koiviston osalta kyllä riittää. Käsissäni on mm. kirja, jonka nimenä on Vahvanmarkan diktatuurin aika Suomessa ja alaotsikkona on Kuka on hyvinvointi-Suomen tuhoaja, vahvan markan diktaattori ja vahingonteon Suomen ennätyksen haltija? Oikean vastauksen saattaa arvata.

Se on oikeastaan epäkirja, kieliasultaan surkea ja kaikesta päätellen kirjoittaja on nimimerkki, kustantajan nimeä en löytänyt. Mutta tietoa siinä on suunnattomasti, ja kaiken olennaisen allekirjoitan, nimeä myöten. Valitettavasti siitä vain puuttuvat Koiviston sankariteot Visen suhteen. Kuitenkaan kukaan hyviin ihmisiin kuuluva toimittaja ei varmuudella suostu siitä kirjoittamaan, vaikka varmaan mielellään salaa sitä lukisikin.

On taas viimeaikoina nähty tv:ssä elokuvia häjyjen riehumisesta Pohjanmaalla. Eivät he kuitenkaan likimainkaan yhtä paljon saaneet vahinkoa aikaan kuin nämä nykyiset häjyt. Ja he toimivat avoimesti, eivät kulissien takana kähmien.

Voihan syy olla sama kuin kokoomuksen Nykypäivän Margit Haralla sovitun ilmoituksen hyllyttämiseen: demareita ei saa rökittää. Vain he saavat rökittää toisia vapaasti. Olen viime aikoina pohtinut, onko demarit vähin äänin liitetty osaksi naturaa, kun he nauttivat noin vahvaa koskemattomuutta.

Entisestään vain vahvistuu analogia DDR:ään. Siellähän oli myös tavattoman paljon erinomaisen hyviä ihmisiä, suorastaan kukkuramitoin erilaisilla kunniamerkeillä palkittuja. Stasilaisuuden taakka on painava ja kestävä. Mutta ei sekään keskinäisen suojelun järjestelmä loputtomiin kestänyt. Stasi-kenraali joutui myöntämään Päivärinnalle, että ei siitä tainnut loppujen lopuksi olla mitään hyötyä.

Tervehtien, Vantaalla 21.2.03

Kauko Parkkinen
www.kauko-kustannus.fi
 
Voit poistaa itsesi listalta tässä osoitteessa tai lähettämällä viestin: webmaster@kaukoparkkinen.com